perjantai 6. tammikuuta 2012

KIRJA-ARVOSTELU: Tess Gerritsen, Hiljainen tyttö (2011)

Bostonin  Chinatownin varjoisia kujia
vainoaa muinaisten kiinalaisten
legendojen ikiaikainen paha.

Teoksen miljöön tunnistaa tutuksi,
minkä tahansa suurkaupungin kiinalaiskortteliksi.

"Chinatown oli aivan Bostonin keskustassa.
Sen pohjoispuolella oli liikekortteli ja
länsipuolella Commonin vihreä nurmikenttä.
Mutta neljän leijonan koristaman paifang-portin ali kävellesssään
Maurasta tuntui kuin hän olisi astunut toiseen kaupunkiin,
toiseen maailmaan.
Hän oli käynyt kiinalaiskorttelissa viimeksi
eräänä sunnuntaiaamupäivänä lokakuussa,
 jolloin portin alla oli istuskellut ukkeleita.
He olivat ryystäneet teetä, pelanneet tammea ja juorunneet kiinaksi."

Etsivä Jane Rizzoli ja kuolinsyytutkija Maura Isles pitävät
lukijan  lujassa otteessaan alusta loppuun
kymmenien juonenkäänteiden ja huolellisen taustatyön vuoksi.
Onko pahaa vastaan taistelemassa myös tämä
eläimellisen ketterä olento,
joka ei näy nopeutensa takia kunnolla edes turvakameroissa?

"Jokin hengitti pimeässä,
jokin joka nyt häämötti siinä,
missä muutamaa sekuntia aiemmin oli seisonut ampuja.
Jane ei nähnyt kasvoja vaan ainoastaan mustan soikion
ja hopeanharmaiden hiusten sädekehän.
Hahmo ei sanonut sanaakaan,
mutta kun se kääntyi pois,
jokin välähti sen kädessä:
kirkas kaareva heijastuma,
joka katosi saman tien.
Hän oli kuulevinaan tuulen,
kun varjot liikkuivat toistensa editse.
Sitten hän jäi yksin."


Tess Gerritsen on kiinalaistaustainen amerikkalaiskirjailija,
jolla on lääkärin koulutus.
Koulutus näkyy mielestäni tieteellisen huolellisessa taustatyössä,
oli sitten kyse itämaisista taistelulajeista,
kuolinsyytutkijan työstä tai kiinalaisista vanhoista tarinoista.
Kirjailija kertoo teoksestaan täällä.

Arviointi: ¤¤¤¤

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti