Tiistai 21.5. Itä-Savo
Ulla Ylisaari
Kirjoittaja on Itä-Savon vuoropäällikkö.
"Pakkausteollisuus on suotta joutunut yleisen parjauksen kohteeksi. Omaan elämääni erilaiset rasiat ovat tuoneet ilon, onnen ja rauhan.Tähän aikaan vuodesta pakkausrakkaus on yltänyt korkeimmalle tasolleen. Koko talven olen kerännyt erilaisia rasioita kesän sadon säilömistä varten. Kymmenet, jopa sadat puhtaat purkit odottavat nyt viinimarjoja, mustikoita, kantarelleja ja tatteja.
Erityisen sopivia säilöntäastioita ovat minun mielestäni margariini-, kermaviili- ja raejuustorasiat. Kun askit tyhjenevät, pesen ja kuivatan ne ja pinoan muovikipot sitten päälletysten tiskikoneen päällä olevaan kaappiin.
Kun mieli on sekava, lähimmäinen on sanonut ikävästi tai tuleva pelottaa, kurkistan aarrekammiooni ja hiljennyn kotialttarini ääreen; järjestelen rasioita hieman, sivelen niiden somia kansikasoja ja tunnen, että elämä on edes tältä osin hallussa.
Henkilökohtaisia suosikkejani ovat 200 gramman pyöreät purkit.Työmarkkinoilta tuttu kohtaanto-ongelma on kuitenkin keräilijänkin riesa. On surkeaa, että kaikkien rasioiden mukana ei tule irtokansia, joten komerooni saattaa päätyä erilukuinen määrä rasioita ja päällysteitä. Se aiheuttaa turhaa levottomuutta.
Pahimpana ilonpilaajana toimii Valio, joka on päättänyt ohjailla kansalaisten ostokäyttäytymistä pakkaamalla terveysruokia irtokantisiin ja tavallisia tuotteita repäisypäällysteisiin rasioihin. Jos ostan maukkaampaa, eli rasvaisempaa kermaviiliä, valitsen samalla kannettoman vaihtoehdon ja epäsuhta kaapissani kasvaa.
Onneksi ystävätär tuntee tuskani ja aina käydessään tuo minulle pienen kasan keräämiään kansia. Hyvä tuliainen! Paljon parempi kuin kahvipaketti tai kukkapuska!
Viime perjantaina oli taas purkkikaapin katselun tyynnyttävälle vaikutukselle tilausta, kun ympärilläni myllersi. Olin sivustaseuraajan roolissa, kun tytär palasi opiskelupaikkakunnaltaan kesäksi kotiin ja samaan aikaan mies pakkasi varusteitaan puolentoista viikon Suomenlahden-linturetkeään varten.
Ovesta kannettiin mattoja, astioita, tyynyjä ja peittoja. Toiseen suuntaan kulki kaukoputkia, telttoja ja kylmälaukkuja. Olohuoneen lattia peittyi Ikea-kasseista, muovipusseista, repuista ja rinkoista.
Sekä lähtijä että tulija touhusivat hyväntuulisina. Tytär kikatteli ja kertoili suuren maailman kuulumisia ja minä mietin, oliko siitä sen takia tullut tuollainen, että syntyi 20 vuotta sitten ilokaasun voimalla.
Kun talo hiljeni, mietin omaa paikkaani maailmassa. Tunsin olevani kuin satama pieni, jossa aina öisin palaa pari lyhtyä kalpeaa, mutta jonka luona laivat ei viihdy. Jälleennäkemisen riemu ja eron haikeus risteilivät mielessäni.
Nousin vielä sängystä ylös ja kävin keittiössä. Avasin purkkikaappini. Aamuyön lempeä valo hyväili sotilaallisessa järjestyksessään seisovien rasiapinojen kylkiä. Läpinäkyvät kansikokoelmat kimalsivat. Rauhoittuneena menin takaisin nukkumaan."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti