sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Halloween suomalaisittain: kekri

"Myöhäissyksyn sadonkorjuun ja pyhäinmiesten juhlan tilalle on työntynyt irlantilaisperäinen Halloween-kulttuuri Yhdysvalloista. - - Kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aikaa, ja runsaalla ruoalla kestittäminen oli kekrinvietossa tärkeässä asemassa. Esimerkiksi kekripyörykät ovat lihapyöryköitä, joihin on laitettu sadonkorjuusta tulleita aineksia, kuten esimerkiksi punajuurta. Lammaspaisti oli toinen tyypillinen juhlaruoka, jota syömään kutsuttiin myös suvun vainajat"

"Kekri kuuluu suomalaisten työnjuhlien piiriin. Se oli ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin. Kekrinä alkoi palveluväen vapaaviikko. Kun talossa oli syöty, juotu ja juhlittu, saivat piiat ja rengit lähteä vierailemaan kotiseudulleen."

"Kekrin toisena päivänä lähdettiin "kekriä kiertämään". Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä."

"Kekripukki voitiin koota niin, että karhuntaljan tai vastaavan alla käveli kaksi miestä, kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Olkia, turkkia ja naamareita käytettiin myös tässä rakennelmassa. Pukki vieraili usein myös nuutinpäivänä, jolloin sitä kutsuttiin nuuttipukiksi."

Kekrin vietto loppui kirkon kieltoon; kirkko piti juhlaa pakanallisena.

(lisää tietoa wikipediassa ja museoviraston sivuilla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti