tiistai 12. lokakuuta 2010

Ehkä kaunein kaupunki, jossa olen käynyt. Budapest

Unohdin jo vallan, että aioin laittaa blogiini matkakuvia. Viimeksi olen käynyt Budapestissa tänä syksynä - ja ihastuin kyllä kovin. Näistä kuvista voi päätellä, miksi... Kaupunki muistuttaa Berliiniä, Varsovaa, Pietaria ja Prahaa.


Kalastajalinnake Linnavuorella, Budapest




Kansantanssiryhmä esiintyy, Budapest


Isoja ostoskeskuksia olivat ainakin West end, Mammut 1 ja Mammut 2.


Tämä kuva on ihan kuin Prahasta.


Tonava halkoo kaupunkia.




Parlamenttitalo joelta kuvattuna




Tonava on nyt ympäristömyrkkyuhan alla kemikaalitehtaan patoaltaan murrettua.



Ketjusilta


Eläintarha keskellä kaupunkia, kuten Berliinissä ja Bangkokissa.


Käsityötä!


Kirkot saavat toimia jälleen!










Ruoka ja juoma olivat huomattavasti edullisempia kuin meillä.




Katutaiteilija voisi olla mistä tahansa suurkaupungista.


Tämä ei ole katutaiteilija vaan patsas pääministeristä, joka oli kommunistien mukaan liian avarakatseinen ja jouti sen vuoksi teloittaa. Katse on kohti parlamenttitaloa... Kaikki muistanevat historiankirjoistaan, miten Unkarin kansannousu tukahdutettiin 1956.



Muotia on kaikkeen makkuun. Vain yhden maalaismummon huivipäineen näin; yleisesti naiset olivat hyvin ja naisellisesti pukeutuneita mutta hillitymmin meikattuja kuin esim. venäläiset. Nuoriso suosi lyhyitä sortseja tai hameita kuviosukkien kanssa; kengät olivat joko korkokengät tai sitten ihan matalakorkoiset. Venäläistyylisiä turkissomisteisia neuleita ja turkkeja oli enemmän kuin meillä.


Kansanpukuja museossa



Portaat Parlamenttitaloon, jonne EU-kansalaiset pääsivät ilman sisäänpääsymaksua passin näytettyään ja hiukan jonotettuaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti