torstai 26. elokuuta 2010

Tuula-Leena Variksen kolumnista Ikä painaa ja keventää

"- - Kersti Bergrothin ajatelman: `Vanhasta ihmisestä tuntuu, että vanhuus on jotain keksittyä. Hän näyttelee kyllä vanhaa, koska kaikki otaksuvat, että hän on vanha. Mutta hänestä tuntuu vieraalta ja kummalliselta, että hän on muka vanha ihminen. Sellaista ihmistä ei ole. Kaikessa hiljaisuudessa hänestä joskus tuntuu, että hän on valepukuinen 13-vuotias.´"

"Nykyään vanhuudesta puhutaan niin tylyn masentavasti, jopa raa´asti, että sitä ei varttuneempi ihminen kestäisi, ellei ainakin ajoittain tuntisi itseään 13-vuotiaaksi. Toisaalta työssä pitäisi jaksaa liki seitsenkymppiseksi, jottei roikkuisi liian pitkään yhteiskunnan taakkana, toisaalta kuusikymppinenkään ei ole enää varteenotettava kansalainen."

"Pitkä ikä on hieno juttu mutta vanhuus kamalaa."

"Tällaisessa ristikkäisviestinnässä ei pärjää ilman huumoria. Se on onneksi uusiutuva luonnonvara, vaikka vanhemmiten aika mustansävyistä."

Soita mummolle -päivä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti