maanantai 2. elokuuta 2010

100 asiaa minusta

  1. pidän kirjoittamisesta
  2. pidän kirjoittamisesta jopa enemmän kuin puhumisesta
  3. joskus kuitenkin väsyn sanoihin, vaikka sanat ovat minulle tärkeitä
  4. ehkä siksi, että sanat ovat työtäni
  5. olen äidinkielen ja viestinnän opettaja
  6. olen aina viihtynyt työssäni
  7. tosin aina silloin tällöin työssä on TOSI huonoja päiviä
  8. silloin tulevat kuvat
  9. pidän valokuvaamisesta
  10. mutten ole sitä koskaan varsinaisesti harrastanut paitsi ihan nuorena
  11. muulloin kuin nyt, kun rupesin pitämään puutarhablogia
  12. olin yrittänyt aiemmin sen sata kertaa tehdä muistiinpanoja kasveista käsipelillä
  13. mutta tietsikka ja sosiaalinen media muutenkin on minun juttu
  14. pidän piirtämisestä ja akvarellimaalauksesta
  15. uskon, että elämä kantaa
  16. olen selvinnyt monista vaikeista elämänvaiheista, elämässäni on ollut paljon enemmän surua kuin soisi olevan
  17. senpä vuoksi sanon aina niille, joilla on vaikeaa, että elämä kantaa
  18. tosin vaikeudet ovat jättäneet jälkensä, minulla jäljet ovat jääneet kehoon
  19. sairastan nivelreumaa, olen usein väsynyt ja kipeä
  20. rakastan luontoa
  21. rakastan vettä; olen syntynyt Kalajoen varrella ja nykyisin käyn mökillä Saimaan rannassa
  22. tunnen itseni edelleen 18-vuotiaaksi
  23. rakastan Miestä ja lapsiani
  24. yritän väkisin olla sekaantumatta lasteni elämään
  25. mutta pidän heihin tiiviisti yhteyttä
  26. talon sain nipin napin säilytettyä silloisen avioeroni jälkeen
  27. mutta halusin sen säilyttää itseni ja lasteni vuoksi, jotta heillä olisi lepopaikka kovassa maailmassa
  28. sillä nuorilla on nykyisin kovempaa kuin oli meidän aikanamme, sillä meidän nuoruutemme ei ollut moniarvoista ja oli selkeää toimia, jos halusi olla hyvä ihminen ja toimia hyvin
  29. yllättäen elämäni on nyt hyvin onnellista ja seesteistä
  30. blogini muuttui puutarhablogista muunkin arjen kauneuden kuvaamiseksi
  31. rakastan puutarha- ja sisustuslehtiä
  32. pidän neulomisesta ja muustakin näpertämisestä
  33. pidän matkustelusta, etenkin vanhoistakaupungeista
  34. olen ollut intohimoinen lukija mutta tänä vuonna lukemiseni on jäänyt vähiin
  35. leipomisen olen jättänyt, koska paino tahtoo koko ajan karata
  36. en voi kuvitella syöväni ateriaa, jossa ei ole kasviksia
  37. en voi kuitenkaan kuvitella itseäni kasvissyöjänä
  38. en pysty enää koskaan juoksemaan enkä laskettelemään enkä...
  39. rakastan liikkumista mutta inhoan kuntosaleja, liikun mieluimmin luonnossa 
  40. kiinnitän luonnossa huomiota pikkuasioihin, kuten kasveihin ja ötököihin
  41. ajan huonosti autoa, sillä havainnoin suuria asioita huonosti
  42. minulla saattaa olla joku hahmotusongelma, sillä eksyn varsinkin kaupungeissa tosi herkästi
  43. siis ei tarvitse mennä kuin korttelin ympäri, enkä tiedä, missä olen
  44. ehkä se johtuu iitä, että olen perässäkulkija; yksin kulkiessani suunnistan paremmin (ainakin joskus)
  45. vanhemmiten on tullut epäsosiaalisemmaksi (tai yksinkin viihtyväksi) kuin olin nuorena
  46. olen kyllä koettanut terhistäytyä tässä asiassa
  47. epäsosiaalisuus ei koske läheisiä, sillä jokainen heidän kanssaan vietetty aika on kuin kultakimpale
  48. vaikka läheisten kanssa vietetty aika olisi vain yhdessä hengailua, vaikka sohvalla makaamista ja telkkarin töllöttämistä, se aika on minulle hyvin tärkeää
  49. aika on niin kallista, etten halua sitä turhuuksiin tuhlata
  50. kulttuuririentoja olen vähän vältellyt sen vuoksi
  51. taidenäyttelyitä kyllä kierrän
  52. oopperaankaan en tahdo saada itseäni joka kesä hilattua
  53. vanhemmiten ajan kulku tuntuu kiihtyvän
  54. kun jään eläkkeelle, aion asua (ainakin talvet) ulkomailla
  55. mutta pidämme yhden asunnon joka tapauksessa Suomessa
  56. minulla on kissa
  57. kissa on jo vanha mutta se on supersosiaalinen
  58. naapureilla on kissallemme kuistillaan oma paikka :)
  59. minulla on aina ollut vain kivoja naapureita
  60. olen asunut viidellä paikkakunnalla: Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Kainuussa, Pohjois-Savossa ja Etelä-Savossa
  61. sielultani olen länsisuomalainen, vaikka suurimman osan elämästäni olen asunut idässä
  62. olen mielestäni hyvä kuuntelemaan ja joustava mutta itäsuomalaisten mukaan sanon vieläkin liian suoraan asioita; suoraan sanominen on minusta rehellisyyttä (jonka vastakohta on kieroilu tai epärehellisyys)
  63. olen kyllä vuosien kuluessa tietoisesti kehittänyt sanomisteni pehmentelyä
  64. olen niin herkkä, että itken elokuvia katsoessani (tytöt aina tietävät, missä kohdassa itken ja vilkaisevat minuun ja luultavasti naureskelevat onnistuneille arvauksilleen)
  65. lapset ovat minulle elämän kallein asia, vaikka ovatkin jo aikuisia ja asuvat muualla
  66. olen aina lukenut mielelläni lasten koulutehtäviä ja keskustellut niistä heidän kanssaan vielä ihan yliopistovaiheessa; minua kiinnostaa paitsi asiat, joita tehtävät käsittelevät, myös tehtävänannot (ja niistä paljastuvat tiedon- ja ihmiskäsitykset)
  67. olen utelias ja tiedonhaluinen, haluan pysyä virkeänä ja haluan tietää
  68. luen tällä hetkellä vain dekkareita, elämäkertoja ja harrastekirjoja, niin ja runoja
  69. olen huomannut, että meillä Suomessa on paljon uusia ihania naislaulajia
  70. pidän niistä kaikista: Anna Puusta, Chisusta, Johanna Kurkelasta, Jenni Vartiaisesta, Stellasta, Maija Vilkkumaasta jne.
  71. pidän myös vanhasta jazzista, puhallin- ja viulumusiikista sekä vanhoista tangoista ja valsseista
  72. minulla on paljon kesken jääneitä käsitöitä
  73. matkustelen ulkomailla enemmän kuin käyn veljieni perheiden luona Pohjanmaalla, tapaan Miehen sukulaisia enemmän kuin omiani (mikä on minusta väärin)
  74. Pohjanmaalle matka kestää kuitenkin pitempään kuin Keski-Eurooppaan
  75. olen vanhemmiten yrittänyt opetella joutenoloa, mikä on ollut minulle vaikeaa
  76. en voi kuvitella makaavani aurinkoa ottamassa tuntia pitempää kotimaassa mutta etelässä saan tällöin aikani paremmin ihmisiä katselemalla
  77. minua kiinnostaa ihmisten käyttäytyminen, mielelläni istun kahvilassa ja katselen ihmisiä
  78. joskus keksin ventovieraista tarinoita, tilanteita, mistä ihmiset ovat tulleet ja mihin menevät
  79. ja selitän tarinoita Miehelle, joka jatkaa niitä
  80. lapset häpeävät uteliaisuuttani, monesti matkoilla olen kuullut niiden keskustelevan keskenään, että SITÄ ei passaa näyttää äipälle, se on heti menossa kokeilemaan
  81. pidän lasteni kavereistakin; nuorten kanssa pysyy elämässä kiinni
  82. elämäni onnellisin aika on ollut pikkulapsivaihe ja tämä hetki
  83. lapset ovat vaan pikkulapsivaiheessa niin ihania
  84. tämä elämänvaihe on helppo ja kevyt
  85. töissä ei viitsi enää nipottaa ja lapset selviävät omillaan
  86. Miehen paras puoli on luotettavuus ja rauhallisuus ja vakaus ja lämpö
  87. en pidä ihmisistä, jotka ovat äänekkäitä tai puhuvat vain itsestään tai ovat tuuliviirejä
  88. kuitenkin pidän ihmisistä, jotka ovat rohkeita ja osaavat tarttua hetkeen
  89. pidän myös ihmisistä, jotka ovat hienotunteisia, joustavia ja sivistyneitä
  90. en pidä ihmisistä, jotka pyrkivät aina niskan päälle, jotka yrittävät nostaa omaa arvoaan omissa silmissään toisia  pistelemällä; minusta se on yksinkertaisesti alkeellista
  91. vaikka pidänkin ruuanlaitosta ja olen kokeilunhaluinen, viikolla lämmittelen viikonloppuna tekemiäni pakastettuja keittoja itselleni
  92. paitsi vedestä, pidän myös kallioista ja kivista
  93. pidän havukasveista, kukkivista pensaista ja isokukkaisista perennoista puutarhassani
  94. olen yrittänyt terhistäytyä oman ulkonäön ja pukeutumisen suhteen, mutten onnistu
  95. yritin jopa esitellä vaateostoksiani tässä blogissa
  96. olen meikannut yhden kerran kolmen viime vuoden aikana :)
  97. viime viikonlopun vietin Miehen ja lasten kanssa Kainuussa ja Pohjanmaalla
  98. tykkään asua maalla ja siitä, että on oma piha
  99. tykkään siitä, että maalla on rauhallista eikä tarvitse tälläytyä vaan voi mennä maalisissa verkkareissa ruokakauppaan
  100. rakastan hiihtämistä Puruveden jäällä kevätauringossa, kun ranta on kaukana ja on tilaa hengittää kuin Pohjanmaan lakeuksilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti