”Tuosta ajasta tuli mitta ja määrä.
Tuossa ajassa toteutui
olemisen syvin tarkoitus:
lapset olivat pieniä, aikuiset voimissaan ja vanhat
täynnä viisautta.
- - Se oli ihanaa aikaa jälkeen lapsuuden ymmärtämättömyyden
ja ennen vanhuuden muistamattomuutta.
Kotiaikaa. Ruusun aikaa.
- - Sitten
tulivat toisenlaiset ajat. Entinen näytti katoavan.
Mutta me muistamme sen ja
unohdamme sen ja muistamme sen taas.
Millaista on olla yhtä toisten ihmisten
kanssa:
heidän joista on syntynyt ja heidän jotka tulevat syntymään.
Heidän
jotka muistavat ja heidän jotka unohtavat.”
(Raija Oranen 1992)
