maanantai 31. lokakuuta 2011

Halloween-söpöilyä. Halloween

 Halloweenhän ei ole amerikkalaista hapatusta,
vaikka monet niin uskovat.
Perinne on kelttiläinen
ja siirtynyt USA:han
irlantilaisten siirtolaisten mukana.
Sieltä se on sitten palaillut Eurooppaan
amerikkalaiskuorrutuksin...



Suomessa ei oikein tunnuta tiedettävän,
milloin Halloweenia vietettäisiin.
Olisiko se 31.10. vai jo edellisenä lauantaina?
Meillä joka tapauksessa kävi sunnuntaina
kuusi tenavaa puettuna ja karkki vai kepponen -teemalla.
Ihan oikeasti säikähdin, kun hakkasivat oveen
eivätkä soittaneet ovikelloa ja kun en ollut
muistanut koko Halloweenia.
No, saivat Kreetan tuliaisemme eli Tobleronit
ja tuntuivat olevan mielissään.
Ihan hauska uusi perinne Suomeenkin...

Joulukalenteri huopapussukoista ja pyykkipojista

Vanhimmaisen jouluaskartelun tuloksena
syntyi joulukalenteri numero 1.






sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Valokuvatorstai: KUMMITUSTALO. The Ghost House in Halloween

Ylempi kummitustalo on turistirysä (oikeammin: -laiva) Kreetalta
ja alempi Kafka-museosta Prahasta.
Kafkan kirjoissahan on käsittämätöntä unenomaista ahdistusta,
outoutta, surrealismia ja vieraantuneisuutta.
Kafkamaiset tunteet eivät liene kenellekään
 vieraita nykyisessäkään tavarataloudessa,
jossa ihmisen osallisuus on pitkälti kuluttamista.
Kuka sitten mitenkin yrittää rimpuilla eteenpäin.
Jostakin Hesarin Kuukausiliitteestä
luin kaupunkinomadeista,
pitkälle koulutetuista  eurooppalaisista,
jotka hengailevat rahatalouden ulkopuolella
ympäri maailmaa kuukauden pari paikallaan.
Mutta eivät nämäkään itseään ja kummituksiaan
ehkä karkuun pääse... jos uskaltavat rehellisiä
olla itselleen...

MakroTex: LÄMMIN. WARM

Meillä on ollut harvinaisen lämmin syksy;
välillä kehäkukat ovat olleet huurteessa
mutta kukkivat yhä.
Eilen tulin kuitenkin täältä (Kreetalta);
kohtalaisen lämmintä oli sielläkin.

Kesän ja syksyn kukkijia









lauantai 29. lokakuuta 2011

perjantai 28. lokakuuta 2011

Kissa. The cat

Minä mitään välitä,
että minua kuvataan.
Oon kuin en huomaiskaan.



keskiviikko 26. lokakuuta 2011

tiistai 25. lokakuuta 2011

Vanha valokuvakehys tutkittavana



Kehyksen taustan tukipaperina
 on käytetty näköjään tapettia.


Sata vuotta sitten liimattu

Paspis on itsessään taideteos.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kanervia, callunoita, mustikanvarpuja, havuja ja sammalta

Syysistutukset näyttävät tänä vuonna...
perinteisiltä.