maanantai 2. toukokuuta 2011

Puutarhassa hiki hatussa. Osa 1. In the garden


Miesraukalla oli viikon "loma". Ajattelimme puuhastella "vähän" pihalla. Itse olin päivät töissa, ja raadoin iltasella Miehen apuna.
Ensin aiottiin vain harventaa salava-aitaa. Leikkasimme paksuimmat oksat pois, ja toivomme, että aita tuuhenee itsekseen ilman, että sitä täytyy leikata kokonaan alas. Nyt oli ollut ongelmana, että paras näkösuoja oli liian korkealle karannut ja pensasaidan juuri oli pelkkää rankaa.
[Terijoensalava (Salix fragilis Bullata) on moniversoinen pensas, josta saa nopeasti hyvän näkösuojan ja joka kasvaa luontaisesti pallomaiseksi mutta vaatii paljon tilaa. Suomalaisten Terijoensalavien arvellaan olevan kotoisin Karjalan kannakselta.]

Sitten huomasimme, että on tämä vuorimäntykin aika nävökäs. Pistimme matalaksi ja istutimme uudet tilalle.

[Vuorimänty (Pinus mugo) on aurinkoisen paikan komistus, jos sen ei anneta kasvaa ränsistyneeksi ja joka suuntaan sojottavaksi. Itse olen nähnyt talonkin kokoisia! Vuorimäntyä pitää leikata alusta saakka katkaisemalla korkeintaan kolmasosan vuosikasvusta, ennen kuin neulaset aukeavat. Kääpiövuorimänty on kauniimpi minusta ja kasvaa vain noin metriseksi.]


Kello on 6.29 aamulla ja ulkona sataa rakeita! Takatalvi!

Tarina jatkuu ensi kerralla...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti