tiistai 31. toukokuuta 2011

Toukokuun lopun kukat. Flowers


Tulppaanit ovat kauniita, mutta niitä en hirveästi rakasta,
kun ovat vähän sellaisia yhden kesän juttuja.

Toisen luumupuun latva on näköjään kuollut.
Uskaltaisikohan leikata?
Ihanainen lemmikki on kukassa;
onneksi se ei ole kokonaan hävinnyt pihasta.
Kesäkukkaistutukset eivät ole vielä toipuneet ulos siirtämisestä.

Norjanangervo on herkimmillään nuppuvaiheessa.


Luumupuita istutin viime keväänä kaksi kappaletta.
Nyt oli jo toisessa kaksi kukkaa.

Mökillä. In the summer cottage

Viime mökkireissulla rantakalliolta löytyi muna.
Minkähän linnun lienee? Ilman pesää ja mitään.
Muna oli vähän kananmunaa pienempi, ja siinä oli hennon vihertävänvalkoinen sävy.














maanantai 30. toukokuuta 2011

Toukokuun lopun kukat. Flowers


Tämä alppiruusu on luultavasti maailman kaunein.
Katsokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa:

Ryhmäruusuista kaikki näyttävät selvinneen talvesta;
niitä ei olekaan kuin muutama.
Köynnösruusunkin hävitin itseltäni.

Yhdessä kukkapenkissä on reunuskasvina mansikoita,
jotka näyttävät tänä vuonna varsin hyviltä.

Valkoinen alppiruusu on nuppuvaiheessa hennon vaaleanpunainen.
Valkoinen akileija kukkii kohta.
Alppikärhö on tulvillaan kukkia.
Jostain syystä ruohosipulia on vähän joka paikassa.
Kevätvuohenjuuri on vanha ja varmasti kestävä perenna.
Tämmöisiä ei-niipukkaita vanhoja perennoja kannattaa suosia.


Mökillä. In the Summer Cottage















sunnuntai 29. toukokuuta 2011