maanantai 31. tammikuuta 2011

Puutarhakauden ensimmäisiä unelmia: valkoista, siniviolettia ja punaista. In the garden

Tilasin täältä esikasvatettavia taimia, vaikka joka vuosi päätän, etten esikasvata mitään. 
Minulla ei ole oikein kunnollista valoisaa paikkaa, jossa voisin esikasvattaa; yleensä teen kasvihuoneeksi yläkerran vessan, jossa on liian pieni ikkuna valonlähteeksi tähän tarkoitukseen mutta jossa on kaakelilattia ja suihku siivoamista varten. Inhoan nimittäin sinne tänne roiskunutta multaa sisätiloissa, mutta minkäs teet.

miljoonakello, jonka mukaan valitsin
tämän vuoden kesäkukkien värit (kaikki kuvat siis täältä)

ahkeraliisoja pastelliväreissä, näitä ajattelin mökille

amppeliorvokkisekoitus varhaiskevättä (ja pakkasvaaraa) varten

minipetunia, kestävä ja kaunis aurinkoisen paikan kukka

yksi perennakin: salkoruusu, jota minulla on ollutkin mutta joka on hävinnyt

suosikkini lumihiutale, nyt kolmena eri värinä, kasvaa puolivarjossakin

kaksivärinen lobelia, jota odotan ilolla (valkoinen tuo raikkautta),
menestyy hyvin varjossa

köynnösmansikka; näitä ajattelin istuttaa kuistille amppelikasseihin

hopeaputous kukkivien taustakasviksi

amppelikasseja kokeilua varten

poutapilvi herkäksi taustakukaksi



sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Pihabongauksen lajit. Birds



Tänään bongaamani lajit; kaikki kuvat Wikipediasta.

harakka

keltasirkku

kesykyyhky

kuusitiainen

pikkuvarpunen

sinitiainen

talitiainen

varpunen



Talvikuvia Tahkolta. Skiing



"Pihabongaus -tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 29.1. tai sunnuntaina 30.1. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Pihabongaus ei ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole ratkaisevaa. Osallistumismaksua ei ole eikä ilmoittautumista tarvita."

















lauantai 29. tammikuuta 2011

perjantai 28. tammikuuta 2011

Ihania tuotteita! Beautiful design clothes!

Mumma-laukku SITRUUNAKAKKU

Kaisa Turtiaisen nettikauppa löytyy täältä

.

tiistai 25. tammikuuta 2011