Minun lapsuudestani on vähemmän aikaa, meillä oli jo oma kamera ja kuvia otettiin arkisemmistakin tilanteista. Kuitenkin minun lapsuuteni kuvat mahtuvat yhteen albumiin! Muutos nykyiseen on suuri, kun ottaa huomioon, että minä otan jo vähänkin pidemmällä ulkomaan matkallanikin niin paljon digikuvia, että teetän yhdestä matkasta aina yhden valokuvakirjan!
Minun lasteni lapsuudesta on puolestaan tuhansia paperikuvia, varmaan satoja jo pelkästään lentopallopeleistä, joista kukaan ei enää muista, kuka pelasi ketäkin vastaan. Nämä kuvat lojuvat lajittelemattomina pahvilaatikoissa.
Ja aikuistuneet lapseni ottavat digikuvia, joita jakelevat toisilleen ja kommentoivat kuvabokseissa ja Facebookissa. Kuvista on tullut helposti säilytettäviä, helposti lajiteltavia arkielämän dokumentteja, joilla on vuorovaikutuksellista ja yhteisöllistä käyttöä.
Aikamoinen kulttuurin muutos kolmessa sukupolvessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti